Pari sanaa Yleisradion rahoituksesta ja tulevaisuudesta.
Lupamaksurahoitus on osoittautunut toimimattomaksi. Se on kuin kunnallinen koiravero: ne maksavat jotka jaksavat ja loput menevät siivellä. Lupamaksukäytäntö kyttäämisineen ja mökkitelkkareista raportoimisineen on kuin tuulahdus DDR:stä. Järjestelmä on selvästi tullut tiensä päähän. Lisäksi maksussa ei ole tietoakaan sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta tai tuloerojen huomioinnista.
Ylen suora budjettirahoitus puolestaan olisi uhka Yleisradiotoiminnan poliittiselle riippumattomuudelle: hallintoneuvoston rooli todennäköisesti korostuisi ja Yle voisi altistua politiikan sanktioille esimerkiksi silloin, kun se tuottaa ja julkaisee poliittisen eliitin kannalta kiusallista aineistoa tai nostaa keskusteluun vaikkapa Tiitisen listan kaltaisia kansallisesti arkaluontoisia kysymyksiä.
Aiemmin suunniteltu mediamaksu oli sekin keskeneräinen ajatus erityisesti siksi, että se suosi suurituloisia ja rokotti pienituloisia.
Mainosrahoitteisuuskin olisi ongelmallinen. Mainosrahoitteinen Yle tuskin voisi turvata erityisryhmien ohjelmatarjontaa ja sille tulisi paineita muokata koko ohjelmatarjontaansa paremmin mainostajille sopivaksi. Tämä on johtanut ja johtaa sisältöjen radikaaliin viihteellistymiseen ja yksipuolistumiseen. Jos ette usko, verratkaa vaikkapa Yle Teeman ja SubTV:n tarjontaa. Okei esimerkki on karrikoitu koska kanavilla on eri profiili, mutta ilmiöstä on näyttöjä tiedotusopin tutkimuksessa ja esimerkiksi A-P Pietilän mainiossa ”Uutisista viihdettä, viihteestä uutisia” -kirjassa asiaa on käsitelty laajalti.
Puhumattakaan, että mainoksiin liittyy periaatteellisia kysymyksiä. Näkemykseni on, että yhteiskunta voi paremmin kun tarjolla on myös epäkaupallista tilaa. Tämä pätee myös mediatilaan. Mainoksista tai siitä mitä mieltä olen esimerkiksi televisiomainonnasta suhteessa illan elokuvan immersiivisyyteen voisin kirjoittaa paljonkin, mutta jätänpä kohteliaisuuttani kirjoittamatta.
Suora verorahoitus lienee kaikkein turvallisin ja reiluin vaihtoehto Yleisradiotoiminnan turvaamiseksi. Erityisesti jos ja kun veroon toteutetaan oikeudenmukainen progressio. Verorahoitus on myös välineneutraali, viestintävälineiden kehitys ei edellytä muutoksia veroon. Nykymallissa esimerkiksi Ylen verkkosisällöt ovat olleet osittain harmaalla alueella: osa on auki kaikille ja osa ei.
Nyt kaavaillussa mallissa veroon sisältyy progressiota ja esimerkiksi pienituloiset ja yksin asuvat hyötyvät. Kahden työssäkäyvän henkilön perheet puolestaan maksavat hieman enemmän. Kukin varojensa mukaan.
En omista televisiota mutta maksaisin Yle-veroa mielelläni jos sillä turvataan laadukas ja riippumaton Yle. Yhteiskunta tarjoaa useita erilaisia palveluja eikä kukaan käytä niitä kaikkia. Ainakin itse maksan pienen osani palveluista mielelläni riippumatta siitä käytänkö niitä itse. Olennaista, että joku muu niitä tarvitsee ja, että tarve on perusteltu. Yleisradiotoiminnan merkitys vain korostuu maailmassa, jossa informaatioähky yleistyy ja medialukutaitojen merkitys kasvaa.