Taide tuo hyvinvointia, mutta onko se taiteen perimmäinen tehtävä?
Kulttuuri ja taide eivät vuoden 2015 eduskuntavaaleissa puhuta – ainakaan päätellen Helsingin Sanomien vaalikoneesta, jossa kulttuuriaiheisia kysymyksiä ei ollut yhtään. Kulttuurissa on se jännä piirre, että vaikka siitä kuinka vaikenisi, sitä versoaa väkisinkin arjen harmauden ja betonin keskeltä, kovan politiikan ja talouden kysymysten katveessa. Mielenkiintoiset asiat tapahtuvat tutkan alla, kulttuuria ja taidetta syntyy aina siellä, missä ihmiset elävät ja toimivat.
Hyvä taide kysyy kysymyksiä. Se ei päästä vallanpitäjiä helpolla. Taide antaa ajattelemisen aihetta ja panee tarvittaessa koville. Hyvä taide vaatii kokijaltaan osallistumista, se liikuttaa. Näitä kokemuksia ihmisille on mahdollista tarjota niin oopperan ja tanssitaiteen kuin katutaiteen ja tieteiskirjallisuudenkin keinoin.
Opetusministeriön papereissa ”taide” luetaan yhä useammin käsiteparin ”kulttuuri ja hyvinvointi” alle. Taide tuo hyvinvointia, kyllä, mutta vain laadukas taide. Keskinkertaisen teoksen äärellä ihmiselle tulee petetty olo. Kehno teos vituttaa. Yhteiskunta voi tukea laadukkaan taiteen syntymistä turvaamalla taiteilijan (kirjailijan, kuvataiteilijan) työskentelymahdollisuudet.
Taidetta ja kulttuuria tehdään Suomessa muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla. Taiteen edistämiskeskus on vähentänyt alueiden residenssitoimintaa sekä aikoo vähentää aluetoimipisteitään. Apurahoja saa toki edelleen hakea alueilla. Taiteen edistämiskeskuksen tehtävä ei ole kuitenkaan toimia apuraha-automaattina. Alueiden taiteilijat tarvitsevat tiloja, verkostoitumista, mahdollisuuksia saada teoksiaan julki ja esille. Nämä mahdollisuudet keskittyvät yhä enemmän Helsinkiin.
Viisas kulttuuripolitiikka ei pakota taiteilijaa yrittäjän muottiin, kouluttajaksi tai konsulentiksi, saati ohjaa nuorta ”sisällöntuottajaksi” epämääräiselle kulttuurialalle, josta puuttuu maksava asiakas. Viisas kulttuuripolitiikka tunnistaa ja tunnustaa taiteilijan yksilöllisen polun – myös niiden taiteilijoiden, jotka eivät ole koulutettua, suomenkieliestä valtaväestöä. Viisas kulttuuripolitiikka luottaa myös taiteen tekijöiden ammattitaitoon, olipa kysymys yhteisnäyttelyn järjestämisestä tai kirjoituskilpailusta.
Kirjallisuuden elinvoimaisuuden Suomessa turvaa parhaiten kattava kirjastolaitos. Kirjaston tärkein tehtävä on tuoda kirjallisuus tasa-arvoisesti kaikkien saataville. myös niiden nuorten, joiden kotona ei ole hyvinvarustettua kirjahyllyä. Tai minkäänlaista kirjahyllyä. Kirjailijan työtä voidaan tukea nostamalla lainauskorvaukset pohjoismaiselle tasolle.
Lukuisat pienkustantajat kannattelevat nykypäivänä Suomessa sitä tehtävää, joka kaupallisilla kustantamoilla on aiemmin ollut kirjallisuuden monipuolisuuden turvaajana. Digitaalinen painattaminen ja internet ovat tuoneet kirjojen levittämisen myös pienten toimijoiden ulottuville. Runoja, tieteiskirjallisuutta ja filosofiaa kustannetaan pieninä painoksina. Tulevaisuudessa kirjallisuutta julkaistaan yhä enemmän sähköisesti. Sähkökirjojen markkinoillepääsyssä on yhä kehittämisen varaa, tärkeimpänä arvonlisäveroprosentin lasku painetun kirjallisuuden tasolle.
Taloudellisesti tiukkana aikana kirjallisuudella ja taiteella on entistä tärkeämpi rooli. Nyt jos koskaan tarvitsemme hyviä kirjoja, musiikkia, elokuvia. Kirjailija Veijo Baltzar on muistuttanut, että erityisesti laman aikana ihmiset tarvitsevat henkisiä eväitä. Eivät ainoastaan leipää.
Saara Henriksson
kirjailija