Allekirjoitin tänään Tampereen vihreän valtuustoryhmän nimissä valtuustosopimuksen. Paperi määrittää toimenpiteitä, joilla Tampere pidetään pinnalla valtuustokauden loppuun asti verotulojen romahduksesta ja työttömyyden kasvusta huolimatta. Tampereen Radion uutinen aiheesta löytyy täältä.
Sopimuksen allekirjoittivat lähes kaikki valtuustoryhmät. Myös kertaalleen neuvotteluista ulos kävelleet SDP ja vasemmistoliitto hyväksyivät sopimuksen. Viime aikoina erityisesti vihreille sielunsa kyllyydestä kiukutelleet demarit tosin äänestivät kantansa, joten angsti valtuustosalissa tuskin jää tähän.
Valtuustosopimus on olosuhteet huomioiden kohtuullisen hyvä. Esimerkiksi maksujen korotukset ja henkilöstösäästöjen kohdentamiset on määritetty melko tarkkaan. Toisaalta ideologisesti kaikkein kuumimmat perunat eli omistajapolitiikka ja palveluiden tuotantorakenteen muutokset on jauhettu pannukakuksi, josta ryhmät saavat vääntää vielä paljon. Tampere tarvitseekin erillisen omistajapoliittisen ohjelman.
Sopimuksen synnyttäminen oli paikoitellen uuvuttavaa. Esimerkiksi vetämäni henkilöstösäästöjä pohtinut työryhmä hioi tuntikaupalla yhtä ainoaa virkettä, joka kuuluu: lomautuksiin ei ole tarvetta, jos säästötavoitteisiin päästään muilla keinoin. Sama virke uhkasi lopulta kaataa koko sopimuksen. Vähän huvittaa näin jälkikäteen.
Kokoomukselle mainitsemani virke lomautuksista oli kynnyskysymys. Demarit puolestaan vaativat kiivaasti virkkeen poistamista. Vasemmistoliitto olisi halunnut rakentaa pakettiin erilaisia ehtoja. Vihreät eivät asettaneet kynnyskysymyksiä yksittäisiin virkkeisiin. Ehkä juuri tästä syystä saimme sopimukseen joitakin meille tärkeitä epäsuorasti säästöihin liittyviä asioita, kuten matalaenergiarakentamishankkeen ja seudullisen ilmastostrategian edelläkävijäskenaarion noudattamisvaatimuksen. Kiinteistöveroa olisimme vihreissä olleet valmiita korottamaan enemmänkin, kuin nyt päätetyt 0,1 %. Saimme myös turvattua joidenkin kaupunkikulttuurille tärkeiden kiinteistöjen omistuksen. Viralliset päätökset tekee suunnittelujaosto.
Henkilöstöjaoston puheenjohtajana joudun jo alkuvuodesta ottamaan kantaa siihen, riittävätkö vapaaehtoiset säästötoimenpiteet henkilöstösäästöjen osalta. Jos kaupungin henkilöstö suostuisi leikkaamaan vähän lomarahojaan, ei ketään tarvitsisi lomauttaa. Tämä olisi reilua myös veronmaksajia kohtaan, sillä verojen ja maksujen korotukset kirpaisevat lähes kaikkia. Lomautus on aina huono ratkaisu, sillä se jouduttaisiin kohdentamaan eri yksiköihin epätasaisesti ja vaikutus palveluiden laatuun on ilmeinen.
Selvää on myös, ettei veronkorotuksilla pidä maksattaa huonosti toimivia ja kankeita julkisen sektorin rakenteita. Kaupungin organisaatiota ja myös omistajapolitiikkaa on pakko arvioida kriittisesti vastaisuudessakin. Mitään Thatcherilaisia outouksia Tampere ei aja, vaikka valtakunnan viralliset talousevankelistat niitä jostain nostalgian ullakoilta kaivaisivatkin. Investointeja voidaan ”kierrättää” myymällä maltillisesti omaisuutta eikä kaikkea tarvitse tehdä itse, mutta hätiköinti ei auta.
Valtuustosopimusprosessi oli opettavainen, mutta liian pitkä. Jos peliä ei vihelletä ajoissa poikki, poliittinen opportunismi jatkuu loputtomiin. Esimerkiksi demariryhmä ehti vielä viime metreillä syyttää vihreitä siitä, että olisimme savustaneet heitä ulos neuvotteluista. Tämä ei ollut kauhean kaunis kiitos siitä, että ilman vihreitä koko sopimusta ei olisi varmaankaan lähdetty suunnittelemaan. Vihreät puolustivat kaikkien ryhmien kanssa valmisteltuja kompromisseja ja näkivät vaivaa vasemmiston ja oikeiston intressien yhteensovittamisessa.
Kulttuuri muuttuu hitaasti, mutta valtuustosopimuksen kaltaisilla instrumenteilla yhteistyö yli puolue- ja koalitiorajojen helpottuu ja kunnallisdemokratia ehkä tervehtyy.