Blogi muokattu puheestani Vihreiden puoluekokouksessa 21.5.2016.
Ylikansallinen veronkierto syö hyvinvointimme perusedellytyksiä. Kun mukaan otetaan harmaa talous, puhumme EU-tasolla sadoista miljardeista euroista. Suomenkin osuus on miljardeja.
Myös maan hallitus puhuu kauniisti veronkierron ja verovälttelyn torjumisesta. Sen toiminta on kuitenkin ollut ystävällisesti sanoen tempoilevaa. Asioita tehdään usein vasta sitten, kun ensin on yritetty toimia toisin.
Jostain syystä hallitus ei ole halunnut tai kyennyt toimimaan oma-aloitteisesti ongelmaan vastaamisessa. Päinvastoin se on useaan otteeseen pyrkinyt viemään Suomea aivan eri suuntaan, myös silloin kun tuo suunta on ollut suoraan päin seinää. Matkan varrella hallitus on joutunut myös skandaaleihin.
Ensin hallitus halusi väen vängällä ottaa käyttöön omaisuuden piilottelua edistävät hallintarekisterit. Sitten se yritti kontrolloida mediaa asiassa. Jossain välissä ongelmaksi löytyivät viiden euron pizzat.
Esillä oli myös niin sanottu aktiivinen katuminen, jolla talousvilppejä olisi saanut anteeksi tunnustamalla ne ennen, kuin EU-tason sääntely olisi tuonut niitä joka tapauksessa näkyviin. Esitys vedettiin lopulta pois.
Myös Poliisin talousrikosten torjuntaresursseja yritettiin leikata rajusti. Tästä esityksestä hallitus lopulta perääntyi viime metreillä, kun mm. poliisiasioista ja sisäisestä turvallisuudesta vastaava hallintovaliokunta ilmaisi asiasta painavan huolensa.
Samalla EU:ssa ihmeteltiin miksi Suomi ei luovuta tietoja parlamentin veronkiertoa tutkivalle erityiskomitealle, tai miksi Suomi nihkeilee EUn mustia listoja veroparatiiseista.
Tiedot sentään saataneen lopulta luovutettua, kun sitä eduskunnassa vaadimme. Tein asiasta myös kirjallisen kysymyksen hallituksen vastattavaksi. Valtiovarainministeri Stubbin vastausta ei voi hyvällä tahdollakaan pitää kovin selkeänä.
Lopulta yleisen tyytymättömyyden saavuttaessa ennätyksiä hallintarekisterit haudattiin. Niitä tosin yritettiin tuoda lakiin vielä kerran takaoven kautta. Epäselvää on, miten asialle käy tulevaisuudessa ja hallituksen aiempien näyttöjen varassa on vaikeaa luottaa siihen, että asia olisi lopullisesti haudattu. Toivotaan, että olen väärässä.
Panama-paperit nostivat veronkierron myös eduskunnan salikeskustelun keskiöön. Tivattuamme asiasta eduskunnassa pääministeri Sipilä vastasi lopulta huoleemme perustamalla parlamentaarisen ryhmän torjumaan veronkiertoa. Ehdin jo innostua ja ryhmä onkin nyt perustettu. Sen toimeksiannosta kuitenkin jätettiin jostain syystä pois juurikin aggressiivisen veronkierron torjunta.
Työ rajoitetaan harmaaseen talouteen kotimaassa. Lisäksi työryhmästä tulikin seurantaryhmä. Nähtäväksi jää mitä tämä tarkoittaa. Työlle on tietenkin syytä antaa mahdollisuus, mutta mielestäni tämä ei vielä riitä.
Yhtenä valopilkkuna Valtioneuvosto onneksi hyväksyi harmaan talouden ja talousrikosten torjunnan strategian. Senkin yhteydessä teot ovat kuitenkin ne, jotka lopulta ratkaisevat.
Suomalaiset maksavat yleisesti ottaen mielellään veroja. Veronmaksajien hyvällä tahdollakin on kuitenkin rajansa. Se raja alenee verovälttelyn ja veronkierron nakertaessa hyvinvointiamme. Raja alenee entisestään, kun hallitus leikkaa hyvinvointipalvelujen perustaa jolloin samoista palveluista maksetaan käytännössä usein suurempi hinta. Tämä yhdistettynä Suomen passiivisuuteen kansainvälisillä areenoilla voi olla erittäin haitallista meille kaikille.
Siksi veronkierron ja verovälttelyn torjunnan on oltava suomalaisen politiikan keskiössä. Siksi kuluneen vuoden aikana nähty tempoilu ei saa toistua. Siksi asiassa tarvitaan suurempi vaihde!