Arvoisat juhlavieraat!
Kun kuulin nyt pelimuseon sydämenä sykkivästä Pelikonepeijoonien kokoelmasta ensimmäistä kertaa vuoden 2000 syksyllä, en olisi osannut aavistaa törmääväni asiaan uudelleen yli vuosikymmen myöhemmin, kun pääsimme tekemään pelimuseosta totta. Toisaalta en kyllä osannut myöskään aavistaa, minne kaikkialle pääsen puhumaan. Kiitos tästä kunniasta Vapriikille ja Tampereen kaupungille.
Perinteisiä ei-digitaalisia pelejä pelataan runsaasti kaikissa eri ikäryhmissä, ja digitaalisiakin pelejä pelataan yhä enemmän, vaikka niiden pelaaminen väheneekin vanhemmissa ikäryhmissä. Yleisöä nyt avattavalle museolle ainakin uskoisi löytyvän. Jos ei itse pelaa, niin kaverit tai lapset tai lapsenlapset ainakin pelaavat.
Suomen Pelimuseon avajaiset ovat parillakin tapaa merkkipaalu.
Ensinnäkin suhteellisen uutena kulttuurimuotona peleille ja etenkään digitaalisille peleille ei ole ollut aiemmin tarjolla paljoakaan museotilaa.
Enemmän on oltu huolissaan siitä, jääkö koko kulttuurista mitään jälkipolville, kun formaatit ja tekniikka kehittyvät ja muuttuvat koko ajan.
Suomen pelimuseo avaa ikkunan maailmaan joka on monille tuttu, mutta toisaalta tarjoaa tärkeitä näkökulmia myös peleihin tutustumiseen ja niiden laajempaan ymmärtämiseen.
Tälle on varmasti tilausta. Peliala on globaali kasvuala ja Suomalaisenkin kulttuuriviennin keskiössä.
Suomen Pelimuseo toimii siis paitsi hauskana nähtävyytenä, myös raikkaana ikkunana monimuotoiseen kulttuuriin ja ajankuviin. Olen varma että pelimuseo tuo myös uusia ryhmiä museoon.
Toiseksi, pelimuseo on saanut alkunsa yhteistyökumppanien tuen lisäksi joukkorahoituksella, jossa aktiivinen, museota toivova yli tuhannen fanin ryhmä rikkoi ennätyksiä.
Kulttuurin rahoituksen ollessa ahtaalla onkin pelimuseon joukkorahoituskampanja herättänyt yleisesti mielenkiintoa valtioneuvostoa myöten. Olemme käyneet sitä läpi mm. Kunta- ja uudistusministerin johtamassa tulevaisuuden kuntaa ja sen toimintaa pohtivassa ryhmässä.
Moni ei uskonut joukkorahoituksen olevan edes mahdollista tällaisessa hankkeessa. Muistan itsekin suhtautuneeni tuolloin apulaispormestarina asiaan toiveikkaasti, mutta varauksin.
Joukkorahoitus ei tarkoita vastuun ulkoistamista asiakkaille tai julkisten palvelujen siirtämistä hyväntekeväisyyden varaan, vaan täydentävää mahdollisuutta tehdä palveluista tai tässä tapauksessa museon sisällöistä laajempia ja parempia.
Ja pelit,
Pelit on usein mielletty kulutustuotteiksi, joita pelataan aikansa ja se siitä. Kuitenkin niihin liittyy valtavasti muutakin.
Kyse on sisällöntuotannosta, tarinoista, luovuudesta, ohjelmointitaidosta, suunnittelusta, psykologiasta, hauskanpidosta, yhteisöllisyydestä ja yhteisistä sukupolvikokemuksista. Nykyään vanhoille retropeleillekin on omat aktiiviset yhteisönsä. Meillä kotonakin kolmevuotiaamme opettelee alkuperäistä lapsuuteni Super Mariota.
Pelit ovat tietenkin usein hauskanpitoa, mutta toisaalta moni suomalainen tai ylipäätään teknologiainnovaatio olisi jäänyt syntymättä ilman aktiivista pelaajakulttuuria ja siihen liittyvää yhdessä tekemistä.
Harrastaminen pelien ympärillä, erilaiset yhteisöt demoskenestä peliklaaneihin, matkoillaan autotalleista kasvuyrityksiksi ovat osa myös suomalaisen pelikulttuurin elävää historiaa.
**
Suomen Pelimuseo esittelee tietokone- ja konsolipelien lisäksi myös perinteisempiä lautapelejä, niitä seuranneita kynällä, paperilla ja mielikuvituksella pelattavia roolipelejä ja näihin liittyviä ilmiöitä.
Näyttely myös keskustelee Vapriikin muun sisällön kanssa, esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa Suomen sisällissotaa esittelevä harvinainen lautapeli, Kirjepelaamisen yhteys naapurisalissa sijaitsevaan postimuseoon, tai suuremmassa kuvassa se miten pelien teknologinen kehitys liittyy osaltaan myös Tampereen lähihistoriaan ja menestystarinoihin startupeista suuryrityksiin.
Peleihin liittyy kuitenkin edelleen aika paljon asenteita ja suoranaisia pelkoja. Liian usein julkisessa keskustelussa debatti kärjistyy asetelmaan jossa pelejä joko pelataan liikaa tai ei ollenkaan. Puhutaan väkivallasta, riippuvuuksista, syrjäytymisestä. Tällainen keskusteluhan ei ole mitenkään uutta, olivathan pelikortitkin aikanaan suoraan paholaisesta, ja noppa johdatti turmioon.
Vaikka peleihin liitetyt tabut ovat monin osin onneksi murentuneet – ja keskivertopelaaja on muuten jo kolmekymppinen, on pelien laajemmalle ymmärtämiselle edelleen tilausta.
Pelitutkimusta, josta olen itsekin graduni tehnyt, hyödynnetäänkin maailmalla yhä kasvavissa määrin eri aloilla.
Esimerkiksi tutkimuksessa puhutaan usein teknologiasukupolvista. Jokainen sukupolvi hahmottaa maailmaa ja teknologiaa oman aikansa ja olosuhteidensa näkökulmasta, ja omaksuu teknologian kuten esimerkiksitietotekniikan käytön eri lähtökohdista ja eri ikävaiheessa. Mikäli teknologiasukupolvien välisiä eroja ei huomioida, meidänkin aikamme diginatiivit voivat helposti päätyä tulevaisuuden digitaaliseen teknologiakuiluun, tässä toinen ajankohtainen käsite, joka koskettaa tänä päivänä heitä jotka ovat syystä tai toisesta syrjäytyneet digitaalisesta yhteiskunnasta.
Pelimuseolla onkin siis myös yhteiskunnallinen tehtävä muistuttaa meitä eri teknologiasukupolvista näyttämällä miten asiat on koettu, ja saada nämä sukupolvet ymmärtämään toisiaan. Ilmiö hahmottuu hyvin silminnähtävästi pelimuseon näyttelyssä, jonne on huolella koottu huoneita, joissa eri aikakausien pelit näyttäytyvät oman aikakautensa kontekstissa. Nämä ovat näyttelyssä ehdottomasti omia suosikkejani.
Peleillä on myös muita mahdollisuuksia kuin pelkkä hauskanpito tai viihde. Pelejä ja pelillisyyttä ja niiden mahdollistamaa yhteisöllisyyttä voidaan hyödyntää esimerkiksi palvelujen suunnittelussa, onnistuvan ikääntymisen edistämisessä tai yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisussa. Kun eduskunnassa käsittelemme digitalisaatiota, nouseekin pelien merkitys jatkuvasti esiin. Sellainenkin pieni ihme tapahtui, että viime eduskuntavaalien jälkeen perustimme eduskuntaan pelikerhon edistämään ymmärrystä peleistä ja pelialan ja harrastuksen toimintaedellytyksiä Suomessa.
Hyvä yleisö,
Olen harrastanut videopelejä kolmekymmentä vuotta ja minulle pelimuseo oli paitsi mielettömän sympaattinen ja hauska nostalgiatrippi, myös ajatuksia herättävä kokemus. Uskon että jokainen teistäkin voi löytää sieltä kosketuspintaa, ja tuttuja asioita. Monia museon pelejä voi myös pelata, mikä on varmasti vetonaula.
Näillä sanoilla avaan Suomen pelimuseon. Kiitos.
Suomen pelimuseo on Tampereen kaupungin, Mediamuseo Rupriikin, Pelikonepeijoonien ja Tampereen yliopiston yhteistyöprojekti. Suomen pelimuseota ovat rahoittaneet sekä Tampereen kaupungin museopalvelut että Avoin Tampere -ohjelma.