Eduskunta kävi lähetekeskustelua kansalaisaloitteesta, jossa esitetään rikoksiin syyllistyneiden ulkomaalaisten karkottamista. Kansalaisten huoli ja närkästyminen on täysin ymmärrettävää ja mielestäni esimerkiksi seksuaalirikosten rangaistukset ovat usein liian lieviä. Sain ensimmäisen puheenvuoron keskusteluun. Esitetty lakimuutos on monin tavoin ongelmallinen eikä sitä voi kannattaa. Ulkomaalaislaki mahdollistaa kuitenkin karkotukset jo nyt ja niitä toteutetaankin, mikä on oikein. Perustelut ja näkökulmia alla.
Arvoisa puhemies
Vakavat rikokset herättävät aivan ymmärrettävästi suomalaisissa myös moraalista närkästystä. On myös ymmärrettävää, että kun hädänalaisia on paljon ja joudumme muutenkin valitsemaan, keitä pystymme auttamaan Suomessa, eivät ihmiset, jotka itse tuovat turvattomuutta tullessaan, voi olla jonon kärkisijoilla.
En silti kannata aloitteeseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä, koska aloitteen perusajatus näyttää toteutuvan jo nykyisessä lainsäädännössä. Arvostan kuitenkin sitä, että kansalaisaloite on jälleen saatu eduskuntaan asti.
Vihreät lähtee nollatoleranssista väkivallan ja ihmisten seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen kajoamisen suhteen. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että esimerkiksi raiskauksista tuomitaan Suomessa usein liian kevyitä rangaistuksia.
Törkeät rikokset pitää ottaa huomioon myös karkotusperusteena. Ulkomaalaislainsäädäntö mahdollistaakin jo nyt ulkomaalaisten karkotukset lievempienkin rikosten kuin törkeiden perusteella ja vankeusrangaistuksen pituudesta riippumatta.
Mitä tulee turvapaikan saaneisiin, laki mahdollistaa henkilön aseman tarkastelun uudelleen ja lakkauttamisen, jos henkilö syyllistyy rikoksiin. Tämä koskee sekä pakolaisasemassa olevia että toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun asemassa olevia.
Jos asema lakkautetaan ja olosuhteet lähtömaassa muuttuvat, voidaan henkilö siis myös karkottaa. Esimerkiksi viime vuonna Suomi päätti karkottaa 90 ulkomaalaista rikosten takia. Karkotusehdotuksia tehtiin tätäkin enemmän.
Asiaan liittyvä sääntely vaihtelee sen mukaan, millä perustein oleskelulupa on myönnetty. Käytännön haasteita ovat usein esimerkiksi kohdemaan sekava tilanne tai valtioiden väliltä puuttuva palautussopimus.
Eräs seikka on kuitenkin pidettävä kirkkaana mielessä: Suomi on oikeusvaltio ja sivistysvaltio. Suomessa emme kiduta ihmisiä emmekä tuomitse heitä kuolemaan missään olosuhteissa.
Siksi on johdonmukaista ja oikein, että emme myöskään lähetä ihmisiä Suomesta olosuhteisiin, joiden tiedämme johtavan kuolemaan ja kidutukseen jossain toisaalla. Tämä rajoittaa sitä, keitä voidaan karkottaa ja minne.
Samasta syystä kansalaisaloitteessa väläytetyt karkotusautomaatit ovat ongelmallisia.
Vihreätkin ovat valmiita ottamaan Suomessa törkeään rikokseen syyllistyneen henkilön oleskeluluvan jatkon tai mahdollisen karkotuksen automaattisesti harkittavaksi aina hänen vapauduttuaan. Harkinnan on kuitenkin aina perustuttava yksilölliseen suojeluntarpeen tutkintaan.
Ajatus karkotusautomaatista sisältää riskin siitä, ettei tilannetta katsottaisi riittävän tarkasti. Paitsi, että se ei olisi sivistysvaltiossa oikein, se voi johtaa myös kansainvälisen oikeuden vastaisiin tilanteisiin. Pienen Suomen etu kuitenkin on, että kansainvälisiä sopimuksia yleisesti maailmassa noudatetaan.
Käsittelyjä on joka tapauksessa syytä pyrkiä nopeuttamaan, oli kyse sitten karkotukseen tai turvapaikkaan liittyvästä tutkinnasta. Jotta näin voitaisiin tehdä, viranomaisille tarvitaan riittävät resurssit.
Nyt monille on syntynyt sellainen kuva, ettei ihmisiä voisi tarvittaessa karkottaa. Osin sen vuoksi yli 54 000 ihmistäkin varmaan on tämän kansalaisaloitteen allekirjoittanut. Lakejamme voi olla tarpeen selkeyttää paitsi sisällöllisistä syistä, myös siksi, että lakien sisältö olisi suomalaisille ymmärrettävä.
APM
Kansalaisaloite ei määrittele ulkomaalaista. Lakiehdotus koskisi siis kaikkia ulkomaalaisia. Tulkitsen aloitetta ja käytyä julkista keskustelua kuitenkin niin, että nyt puhutaan pääasiassa turvapaikanhakijoista. Turvapaikanhakijoiden tekemiksi epäillyt rikokset ovat olleet paljon esillä julkisuudessa.
Lainsäätäjän näkökulmasta jokainen rikos on tuomittava, jotkut erityisen tuomittavia, ja jokainen rikos on liikaa. On silti hyvä muistaa, että niin kammottavia rikoksia kuin esimerkiksi raiskaukset ovatkin, vain pieni osa turvapaikanhakijoista ja pakolaisista syyllistyy rikoksiin.
Rikoksiin syyllistyvät henkilöt mustaavat sen suuren enemmistön maineen, joka on tullut tänne hyvin aikein. Koko ryhmän tuomitseminen rikoksentekijöiden vuoksi on yksiselitteisesti väärin.
On turvapaikanhakijoiden oma intressi, että rikokset käsitellään oikeudenmukaisesti ja tarkasti, ja että syylliset voidaan eräin edellytyksin käännyttää tai karkottaa. Usein pakolaisten omat yhteisöt ovat kärkevimpiä tuomitsemaan rikolliset. He tietävät, että heidät kaikki leimataan herkästi, jos rikoksia tapahtuu.
Rangaistuksen uhka on tärkeä ja välttämätön väline rikosten ehkäisyssä. Mutta meidän kannattaa käyttää myös muita keinoja vähentää ja ennaltaehkäistä rikoksia. Näinhän toimimme myös, jos huomaamme, että jokin kantaväestön ryhmä tekee rikoksia muita herkemmin. Kunkin ryhmän kohdalla on syytä kysyä, millä täsmätoimilla saamme siihen kuuluvat pidettyä kaidalla polulla.
Lopuksi haluan todeta, että rikoksista tuomitsevat Suomessa tuomioistuimet, eivät kansankäräjät tai verkkojulkaisut. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun esimerkiksi mediassa on esitetty turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista epäilyjä, jotka ovat myöhemmin osoittautuneet perusteettomiksi.
Henkilö on syyllinen vasta, kun syyllisyys on toteen näytetty. Tuomiot sekä käännyttäminen ja karkottaminen ovat käytössä jo nyt. Niiden määräämisen on Suomessa perustuttava jatkossakin oikeusvaltioperiaatteisiin ja kansainvälisiin sopimuksiin.