Puhe Tampereen yliopiston valmistuneiden juhlassa 16.12.2016
Arvoisa rehtori, hyvät vastavalmistuneet ja muu juhlayleisö
On ilo ja kunnia päästä pitämään tämä puhe. Olen totta puhuen saanut pitää elämässäni aika paljon puheita, mutta en koskaan valmistujaisjuhlissa, puhumattakaan että omissani. So it is a privilege to have the possibility to speak here tonight. I am honored.
Ne polut, jotka ohjaavat meitä koulutukseen, jatkokoulutukseen, työelämään ja elämänmittaiseen oppimiseen, ovat yksilöllisiä. Joillekin meistä urapolku voi olla edelleen yhtenäinen raide jota pitkin kuljetaan ensin toisen asteen opintoihin, sitten korkeakoulu-opintoihin, sitten työelämään tai akateemiselle uralle ja lopulta eläkkeelle. Yhä useammassa tapauksessa nämä kuitenkin sekoittuvat keskenään ja vaihtelevat elämäntilanteiden ja yhteiskunnallisten suhdanteiden muuttuessa.
Oma opiskelupolkuni lienee tästä hyvä esimerkki. Suoritin parikymppisenä alemman korkeakoulututkinnon, kokeilin siipiäni yrittäjänä, tein silpputöitä, hankin luottamustoimia ja lopulta päädyin myös hakemaan ja pääsemään maisteriopintoihin. Syitä tähän tavoitteeseen olivat paitsi halu oppia uutta, myös korkeakoulutuksen tarjoamat laveammat mahdollisuudet edetä työelämässä. Korkeakoulutus sulkee ovia harvoin, mutta avaa niitä aina.
Pelitutkimuksen maisteriopintojeni päästyä vauhtiin minulle esitettiin työelämässä niin sanotusti tarjous josta en voinut kieltäytyä, ja päädyin monen muun tavoin opiskelemaan työn ohessa. Kiitos siitä että lopulta valmistuin ei kuulu niinkään omalle itsekurilleni jota piti välillä etsimällä etsiä, vaan yliopistoyhteisölle joka aktiivisesti ja joustavasti kannusti minua valmistumaan.
Minulla on myös ollut ilo työskennellä tehtävissä, joissa on mahdollista tarkastella koulutuspolitiikan laajempaa kuvaa. Ensin Tampereen kaupungilla sivistyspalvelujen apulaispormestarina ja nyt toista vuotta kansanedustajana. Vaikka itse olen nyt valmistunut, näen opiskelijoiden ja koulutuksen asemassa edelleen paljon kohennettavaa.
Moni opiskelija esimerkiksi uupuu, eivätkä kaikki pysy mukana. Kuitenkin kun puhutaan ilmiöstä laajemmin, julkista keskustelua hallitsee, ymmärrettävästikin keskustelu alempien kouluasteiden koulupudokkuudesta ja heistä jotka putoavat jo hyvin nuorina täysin tyhjän päälle. Moni tuntuu ajattelevan korkeakouluopintojen tuovan jotenkin automaattisesti turvaa, vaikka näin ei tietenkään ole.
Esimerkiksi YTHS:n tuoreen tutkimuksen mukaan opiskelijoiden taloudelliseen epävarmuuteen liittyvä ahdistuneisuus on kasvussa.
Tämä taas aiheuttaa kerrannaisvaikutuksia: on vaikeaa keskittyä opiskeluun jos asuminen tai perustoimeentulo ahdistavat koko ajan. Juuri äskettäin opintorahaa leikattiin ennätykselliset yli 80 euroa kuukaudessa, ja opiskelijoita kannustetaan rahoittamaan opintonsa yhä enemmän lainalla. Lainan ottaminen ja takaisinmaksaminen voi olla vaikeaa, jos työllisyysnäkymät ovat epävarmat.
Kun aloitin itse yliopistolla, olin jo elämässäni vakiintunut ja itseni löytänyt. Opiskeluaikaan kuuluu etenkin ensimmäistä tutkintoaan suorittavilla mahdollisuus myös etsiä itseään ja paikkaansa.
Tähän liittyy aina tietty epävarmuus, joka on osa elämää. Kuitenkin kun tämä perusepävarmuus yhdistetään yleiseen yhteiskunnan tilanteeseen, opiskelijoiden heikentyneisiin toimeentulon edellytykseen ja kasvaviin tiukentuneiden suoritusaikojen ja etenemisvaatimusten tuomiin suorituspaineisiin, näkyy lopputulos valitettavasti myös mielenterveydessä. Noin viidennes opiskelijoista turvautuukin mielenterveyspalveluihin opintojensa aikana.
Valtion tasolla asiaan tulisikin kiinnittää vakavasti huomiota. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksessa pitäisi varmistaa YTHS:n asema ja perustulokokeilussa kannattaisi hakea tietoa myös opiskelijoilta. Kuntien ja korkeakoulujen yhteistyöllä taas olisi mahdollista rakentaa ja parantaa matalan kynnyksen palvelukokonaisuuksia vastaamaan näihin haasteisiin.
Hyvä yleisö
Koulutus ja sivistys ovat pitkään olleet väestöltään pienen Suomen suurimmat vahvuudet. Maksuton ja kaikkien saavutettavissa oleva korkeakoulutus on asia, josta on syytä olla ylpeä. Tarvitsemme nyt jos koskaan myös politiikkaa, joka ymmärtää suomalaisen akateemisen osaamisen yhteiskuntamme vahvuutena, eikä näe sitä vain kulueränä.
Esimerkiksi perustutkimuksen asema monissa yliopistoissa on kaventunut ja samaan aikaan kun valtio puhuu innovaatiopolitiikan kaupallisista mahdollisuuksista, tehdään tosiasiassa merkittäviä leikkauksia juuri innovaatioiden synnyttämisen perusteista: tutkimuksesta.
Olen jäsen myös eduskunnan tulevaisuusvaliokunnassa ja kun olemme tarkastelleet siellä kansallisen tulevaisuutemme skenaarioita, on lukuisien asiantuntijoiden viesti yksiselitteinen: puheiden ja tekojen välillä on ristiriitaa, ja asemamme koulutuksen ja osaamisen kärkimaana on haasteiden edessä.
Erityisesti kansainvälisten verkostojen muodostumisen osalta pidän myös mm. EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta saapuville opiskelijoille asetettavia lukukausimaksuja enemmän osana ongelmaa, kuin niiden ratkaisua.
So, our valued education system and the universities within it are one of the most important foundations that this nation can build upon. Our future success is also connected to our attitudes towards the international community.
During the last year or so, our national reputation has received some stains, that can seem meaningless or small when we look at them here from there inside, but which contribute to our position as part of the international community. Finland seems to be on a crossroads where we can choose whether to be an open society and active and contributing participant in the interconnected world, or whether we drift towards being an disconnected border area somewhere in the north.
The question is not only what they write and tell about us abroad, but also how we treat people who come here, regardless if they come as students, skilled professionals, or in need of our assistance.
For our future success, it is imperative to understand that education politics have a major role in it. I am well aware of the economic situation the nation is facing, but still we can make choices that are more sustainable for the educational and research communities. It is also up to us, who are graduating, to be active participants in this discussion, and to lead by example. Our individual education paths may or may not formally continue from this point of graduation, but learning will definitely continue one way or another.
And for final words
One of the most important skills I think, to learn in our universities, is the mindset that enables us to look at the world with constructive criticism and to offer solutions. It is the mindset that encourages us for lifelong learning and scientific curiosity. These skills are also extremely valuable in life, regardless of the topic of your pro gradu. Even though we all have learned to love our gradus, aren’t we.
So thank you all, I would like to thank the Tampere University staff and teachers and all the fellow students in this community. I wish us all the best.