Anna-Kaisa Ikonen on nyt valittu Tampereen uudeksi pormestariksi ja kokoomuksen, demarien, vihreiden ja vasemmistoliiton yhteinen pormestariohjelma vuosille 2013-2016 lähtee toteutukseen. Pormestarin valinta tehtiin yksimielisesti, joskin perussuomalaiset moittivat pormestarijärjestelmää epädemokraattiseksi. Epäselväksi jäi, mikä olisi demokraatisempi vaihtoehto. Virkamiesvetoinen malliko?

Uusi pormestariohjelma laadittiin siten, että jakauduimme apulaispormestariehdokkaiden vetämiin teemakohtaisiin alatyöryhmiin joiden tuotoksia käsittelimme uuden pormestariston muodostamassa ohjelman johtoryhmässä. Matkan varrella ryhmät tekivät ohjelmaan lukuisia muutosesityksiä, joita sovittelimme yhteen parhaamme mukaan.

Vetämäni alatyöryhmän vastuulla oli ohjelman kaupungin organisaatiota, toimintamallia, demokratiaa ja tietoyhteiskuntaa koskevien linjausten muotoileminen. Sekä tuore pormestari, että valtuuston uusi puheenjohtaja Sanna Marin nostivat kuntademokratian kehittämisen esiin aloituspuheissaan. Sanna Marin osallistui aktiivisesti myös vetämäni alatyöryhmän työhön ja uskonkin, että kaupungin uusi johto saa paljon aikaan.

Vihreä valtuustoryhmä teki pormestariohjelmaan useita esityksiä, jotka painottuivat erityisesti joukkoliikenteen, kestävän kehityksen ja ekologisemman kaupunkirakenteen edistämiseen.

Ohjelmaa laadittaessa merkittävä taustatekijä oli Tampereen vaikea taloustilanne. Yhdeksi tavoitteeksi onkin asetettu kaupungin tilinpäätöksen kääntäminen ylijäämäiseksi kahdessa vuodessa. Ohjelmassa linjataan, että Tampereesta tehdään entistä vetovoimaisempi kaupunki, joka pystyy järjestämään asukkaidensa peruspalvelut taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla.

Vihreästä vinkkelistä katsottuna ohjelmassa on paljon hyvää: metsiä suojellaan lisää, viheralueita lisätään, melu- ja valosaastetta vähennetään, viherkattojen käyttöönottoa tuetaan ja rakentamisessa ja hankinnoissa suositaan ilmastopoliittisesti kestävämpiä ratkaisuja.

Kaupungin omassa ja tilattavassa palvelutuotannossa huomioidaan ekologisuus ja sosiaalinen kestävyys. Peruspalvelujen varhaiseen saatavuuteen panostetaan ja esimerkiksi vammaisten erityispalveluista huolehditaan. Erityisryhmät huomioidaan paremmin myös asumis- ja sosiaalipalveluissa.

Kaupunkirakenteen kehittämisen saralla tapahtuu myös paljon myönteistä. Viheralueiden ja lähiluonnon merkitystä korostetaan ja kaavoituksessa huomioidaan asukkaiden lähelle tuotavat palvelut.

Rakentamista koskevia pysäköintipaikkojen vähimmäismääriä tarkistetaan ja vastaisuudessa saatamme nähdä entistä enemmän täysin autopaikattomia taloja. Uusien asuinalueiden suunnittelussa panostetaan aiempaa enemmän uusiutuvaan energiaan ja hyviin joukkoliikenne- ja pyöräily-yhteyksiin. Myös puurakentamisen edistäminen on esillä.

Ydinkeskustassa nähdään mittavia muutoksia. Hämeenkatu muutetaan joukko- ja kevyen liikenteen kaduksi Tammerkosken ja rautatieaseman väliseltä osuudelta ja kävelykatuja sekä kävelypainotteisia katuja lisätään. Polkupyörille tehdään lisää pysäköintipaikkoja. Merkittävää on tietenkin myös se, että ratikan rakentaminen on selkeänä tavoitteena myös uudessa pormestariohjelmassa. Vaikka jo XL-koalition viime kauden ohjelmassa oli positiivinen kanta ratikkaan, Tampereella ei ole koskaan aiemmin ollut näin vahvaa tahtotilaa ratikan rakentamiseksi. Hanketta onkin edistettävä viivytyksittä.

Vihreästä näkökulmasta on tärkeää myös se, että kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksia lisätään muun muassa kehittämällä verkko-osallistumista ja käyttäjädemokratiaa. Uutena avauksena on tarkoitus toteuttaa aluelautakuntamalliin tai vastaavaan perustuva osallistuvan budjetoinnin kokeilu jossain kaupunginosassa. Suora pormestarivaali on myös tavoitelistalla.

Kaupungin päätöksentekoaineisto tuodaan kaupunkilaisten tarkasteltavaksi entistä selkeämmässä muodossa ja avoin data etenee: kaupungin tietovarantoja lähdetään avaamaan määrätietoisesti yleiseen käyttöön. Myös avoimen lähdekoodin ratkaisuja lisätään.

Allekirjoittaneen tontille ohjelma tietää sitä, että tekeminen ei lopu tälläkään kertaa kesken. Tampere tullaan säilyttämään korkeatasoisena, monipuolisen kulttuuritarjonnan kaupunkina. Festivaaleja järjestetään ja tapahtumaosaamista kehitetään myös vientituotteena.

Nuorisotakuu toteutetaan (vedän hankkeen ohjausryhmää) ja oppilashuoltoresurssit turvataan sekä ammatillisessa koulutuksessa, että lukioissa.

Kalevan liikuntapuisto laitetaan pystyyn, Iidesjärven perhepuisto etenee  ja matalan kynnyksen liikuntapalveluihin kiinnitetään erityistä huomiota. Tammelan stadionia kehitetään ja Hakametsään tavoitellaan liikuntakeskusta. Uutta liikunta- ja kulttuuriohjelmaa toteutetaan tavoitteena myös uusien lajien tukeminen aiempaa paremmin.  Ja tietenkin bändikämppätilannetta parannetaan.

Tältä pohjalta on ilo jatkaa apulaispormestarin töitä. Olettaen, että valtuusto minut ensi viikolla kyseiseen pestiin valitsee.