Mm. Ylen uutisten mukaan hallitusneuvotteluissa olisi ehdotettu ammattikouluopiskelun tiivistämistä entisestään.
Hallitusneuvottelujen kommentointi on haastavaa. En tiedä onko Ylen saama tieto tosi, kun vahvistettua tietoa ei ole. Matkan varrella tieto on voinut muuttua, tai ehdotus on jo saatettu hylätä, jos se on alun perin neuvotteluissa vakavasti ollutkaan. Toivottavasti tämäkin huhu on väärä – ehdotus on nimittäin huono.
Nuorten saaminen töihin nykyistä paremmin ja koulutuksen joustavuus on hyvä tavoite. Se edellyttää osaavia käsipareja ja sitä, että yrityksillä ja yhteisöillä on mahdollisuus työtä tarjota. Erilaiset tutkinnot helpottavat käsiparien ja työnantajien kohtaamista. Olennaista on huomata, että tutkinto itsessään ei ole osaamista, vaan tapa osoittaa osaamista.
Työnantajan on voitava jatkossakin luottaa siihen, että kouluista valmistuu monipuolisia osaajia. Opettajamme painavat pitkää päivää varmistaakseen sen, että kaikki saisivat juuri heille sopivaa opetusta. Tutkintojen laatua ei nyt kannata heikentää.
Jos opiskelijoiden on tarkoitus oppia samat asiat kuin nytkin, tutkinnon nopeuttaminen vain tiivistää opiskelutahtia. Tämä uhkaisi erityisesti niitä nuoria, joilla oppiminen on syystä tai toisesta hitaampaa. Jo nyt monilla on vaikeuksia selvitä ammatillisesta koulutuksesta kolmessa vuodessa. Seurauksena voisikin olla lisää keskeyttämisiä tai pahimmillaan kelkasta tippumista. Ammatillisessa koulutuksessa on jo nyt liikaa ns. negatiivisia keskeyttämisiä eli tilanteita, joissa opiskelu katkeaa ilman tietoa jatkopolusta. Entistä suurempien paineiden kasaaminen opiskelijoille uhkaisikin lisätä negatiivisia keskeyttämisiä, joilla on selvä yhteys syrjäytymiseen.
Jos taas itse opetuksen määrää on tarkoitus entisestään vähentää, tutkintojenkin arvo tippuu ja esimerkiksi koulutuksen yleissivistävyys heikkenee. Työnantajia ei kiinnostane paperi sinänsä, vaan se, millaisesta osaamisesta se kertoo. Kevyemmillä tutkinnoilla saa todennäköisesti myös huonommin töitä.
Yksi huhuttu vaihtoehto on ollut, että viimeinen vuosi vietettäisiin työelämässä. Ajatus työelämävalmiuksien vahvistamisesta on hyvä. Siihen kuitenkin pyritään jo nyt. Kokonaisen vuoden siirtäminen työnantajien vastuulle sisältää monia riskejä. Mistä löytyy työnantaja nykyisessä taloustilanteessa? Syrjäyttävätkö alipalkatut harjoittelijat esimerkiksi vastavalmistuneita? Entä, jos opiskelija kaipaakin vielä koulun penkkiä, tai asiat juuri tämän työnantajan kanssa eivät natsaakaan?
On myös muistettava, että ammatillisen koulutuksen lähiopetusmääriä on supistettu jo nyt. Moni opiskelija on tästä syystä oman onnensa nojassa tuntuvan osan opiskeluviikkoaan.
Osalle nuorista saattaa riittää kevyempikin opiskelu, jos he kykenevät oppimaan ja osoittamaan oppimistaan muilla tavoin. Heille saattaa hyvinkin olla järkevää tarjota yksilöllisiä opintopolkuja, jotka ovat lyhyempiä tai vielä työelämäpainotteisempia. Koulutuksen karsiminen kaikilta on kuitenkin hölmö väline tähän.
Laadukas ammatillinen koulutus ja erityisesti nuorten nopeampi työllistäminen on niin arvokas asia, että keinot siihen kannattaa valita hätiköimättä. Estetään koulutuksen luokkayhteiskunta pitämällä kiinni laadukkaasta ammatillisesta koulutuksesta.