Kansanedustaja Mikko Alatalo arvioi (AL 13.8.), että kaupunkien keskustojen asukkailla olisi muita suurempi hiilijalanjälki ja kritisoi tämän perusteella kaupunkeja tiivistävää politiikkaa, täydennysrakentamista ja esimerkiksi Tampereen raitiotietä. Alatalo nojautuu väitteissään tuoreeseen suomalais-islantilaiseen tutkimukseen.
Kuten tutkimuksessa huomautetaan, ihmiset haluavat asua ja asuvat hyvin erilaisilla alueilla ja erilaisilla tavoilla. Näin on nyt ja oletettavasti tulevaisuudessakin. Raportin pääviesti on, että erilaisilla alueilla tarvitaan erilaisia ratkaisuja ilmaston suojelemiseksi. Kaupungissa tämä voi tarkoittaa kaukolämmön polttoaineen vaihtoa kotimaiseen metsäenergiaan tai käytännöllisempää ja monipuolisempaa joukkoliikennettä. Maaseudulla hyviä valintoja voivat olla esimerkiksi pellettilämmitys, maalämpö tai vähäpäästöisempi auto.
Jo raportin ensimmäisellä sivulla myönnetään, että useiden tutkimusten mukaan hiilijalanjälki pienenee hieman väestöntiheyden kasvaessa, jos tulotaso vakioidaan. Kaupungeissa nyt vain päätyy eri syistä usein asumaan keskimäärin myös parempituloisia ihmisiä. Jos päästöjen oletetaan kasvavan suorassa suhteessa kulutettuihin euroihin, ei liene yllätys, jos näyttää siltä, että hyvätuloisemmat kaupunkilaiset myös päästelevät enemmän. Tätä ja paria muuta tutkimuksen oletusta voi kritisoida järkiperustein. Toisilla oletuksilla ja laskentatavoilla olisi saatu aiempien tutkimusten mukainen tulos.
Todellisuus on monivivahteisempi: kahdenkympin ateria, tai kalliimpi kodinkone tai vaate ei ole automaattisesti kahta kuormittavampi, kuin kympin ateria tai edullisempi versio. Myös hyvin tienaavat voivat käyttää euronsa viisaasti. Ympäristöä kannattaakin suojella varmistamalla, että ympäristön kannalta fiksuista valinnoista on tehty mahdollisimman edullisia ja helppoja kaikissa tuloluokissa.
Kun alueiden väliset tuloerot sivuutetaan, ennen muuta liikkumisen päästöt ovat pienemmät alueilla, joilla arjesta selviää ilman autoa tai kahta. Toimiva joukkoliikenne ja Tampereella Alatalon kritisoiman raitiotien kaltaiset ratkaisut vähentävätkin osaltaan päästöjä. Ero on toki pienehkö, kun sen suhteuttaa ilmastokriisin edellyttämiin toimiin. Tilastollinen keskiarvo ei myöskään kerro siitä ilmeisestä tosiasiasta, että myös harvaan asutulla alueella ihmiset voivat liikkua ympäristön kannalta järkevästi ja kaupungeissa vahingollisesti.
Ilmastonmuutokseen sen enempää kuin muihinkaan kohtalonkysymyksiin ei ole yksittäistä ratkaisua. Pienikin yhdellä saralla onnistuminen helpottaa kuitenkin toisella. Mitä paremmin onnistumme tarjoamaan käteviä vaihtoehtoja autoiluun perustuvalle asumiselle ja yhdyskuntarakenteelle, sitä vähemmän tarvitsemme kaikkein kalleimpia uudistuksia teollisuudessa, maataloudessa tai tavaraliikenteessä.
Oma unelmani asuinalueiden rakentamisesta on yksinkertainen: tarjotaan ihmisille lisää erilaisia, kohtuuhintaisia asuntoja, käytännölliset liikenneyhteydet, hyvä joukkoliikenne ja toimivat peruspalvelut niillä alueilla, joille ihmiset haluavat muuttaa. Kaupungissa asuminen on usein kohtuuttoman kallista yksinkertaisesti siksi, että halukkaiden asujien määrä ylittää rajusti tarjonnan. Väestön ikääntyessä ja asenteiden muuttuessa monet haluavat muuttaa paikkaan, jossa palvelut, työpaikka, koulu ja läheiset ovat saavutettavissa tarvittaessa ilman autoa. Maaseutua ei pidä tämän vuoksi unohtaa, päinvastoin. Haja-asutusalueilla tarvitaan elinkeinojen kehittämistä ja uusia ratkaisuja lähipalveluiden turvaamiseksi.
Mitään näistä tavoitteista ei saavuteta helposti eikä ilmaiseksi. Ne ovat siitä huolimatta välttämättömiä ja oikeita. Sekä erilaiset kaupunkialueet että moninaiset maaseudun muodot ovat Suomelle elintärkeä voimavara.
Olli-Poika Parviainen
kansanedustaja, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja (vihr)
Julkaistu mielipidevastineena Aamulehdessä 17.8.2015. Lehdessä julkaistiin jonkin verran lyhennetty versio.